Uudet tarinat

Uusimmat kuvat

img-20171119-wa0000
img-20171118-wa0001

Tervetuloa Ähtärin urheilumetsästäjät ry:n kotisivuille

Alkuperäinen ajatus kotisivuista lähti liikkeelle vuosia sitten nyt jo edesmenneen seuran pitkäaikaisen jäsenen Pekka Pakarisen aivoituksista. Hänen mielestä piti ehdottomasti olla joku paikka, johon kaikki hyvät metsästystarinat tallennetaan sekä tapahtumiin liityvät kuvat julkaistaan.

Seuran puheenjohtaja kysäisi minulta keväänä 2010, että jokohan olisi aika meidänkin seuran saada aikaiseksi omat internet sivut? Lähdin rakentamaan sivuja siltä istumalta, mutta jo hetken tuumailun jälkeen totesin että yksin ei pitkälle päästä. Onnekseni erätovereiden joukossa on melkoisia huuliveikkoja ja suureksi osaksi juuri heidän avulla sivustosta tuli sellainen kuin se nyt tässä teille esittäytyy.

Näille sivuille kerätään juttuja ja kuvia seuran toiminnasta nyt, tulevaisuudessa ja onpa tarkoituksena saada mukaan myös vähän vanhempiakin tarinoita. Tulen toimimaan sivuston ylläpitäjänä, mutta minulla on suuri joukko varsin avuliaita metsäsätystovereita käytettävissäni, joiden avulla saan varmasti kerättyä parhaat tarinat ja kuvat internetorientoituneiden metsästyksestä kiinnostuneiden ihmisten iloksi ja mielenkiinnoksi.

Tervetuloa


Ajankohtaista

Kesäkokouspäätöksiä 2023 (09.09.2023)
Kokouspöytäkirja: päätökset alleviivattuna Osallistujat: Markku Lepistö, Jarkko Kurhela, Henry Viitanen, Tauno Pitkälä, Juha Vuorisalo, Heikki Kanervisto, Pekka..

04.08.2023  Kesäkokous 2023
04.08.2023  Kesäkokous 2023
17.04.2023  Talvikokouspäätöksiä 2023
06.03.2023  Talvikokous 2023
29.08.2022  Kesäkokouspäätöksiä 2022
04.08.2022  Kesäkokous 2022
11.04.2022  Talvikokouspäätöksiä 10.4.2022
01.04.2022  Esityslista talvikokouseen 10.4.2022