Tervetuloa Ähtärin urheilumetsästäjät ry:n kotisivuilleAlkuperäinen ajatus kotisivuista lähti liikkeelle vuosia sitten nyt jo edesmenneen seuran pitkäaikaisen jäsenen Pekka Pakarisen aivoituksista. Hänen mielestä piti ehdottomasti olla joku paikka, johon kaikki hyvät metsästystarinat tallennetaan sekä tapahtumiin liityvät kuvat julkaistaan. Seuran puheenjohtaja kysäisi minulta keväänä 2010, että jokohan olisi aika meidänkin seuran saada aikaiseksi omat internet sivut? Lähdin rakentamaan sivuja siltä istumalta, mutta jo hetken tuumailun jälkeen totesin että yksin ei pitkälle päästä. Onnekseni erätovereiden joukossa on melkoisia huuliveikkoja ja suureksi osaksi juuri heidän avulla sivustosta tuli sellainen kuin se nyt tässä teille esittäytyy. Näille sivuille kerätään juttuja ja kuvia seuran toiminnasta nyt, tulevaisuudessa ja onpa tarkoituksena saada mukaan myös vähän vanhempiakin tarinoita. Tulen toimimaan sivuston ylläpitäjänä, mutta minulla on suuri joukko varsin avuliaita metsäsätystovereita käytettävissäni, joiden avulla saan varmasti kerättyä parhaat tarinat ja kuvat internetorientoituneiden metsästyksestä kiinnostuneiden ihmisten iloksi ja mielenkiinnoksi. Tervetuloa |
Talvikokouspäätöksiä 2023 (17.04.2023)
|
06.03.2023
Talvikokous 2023
|
29.08.2022
Kesäkokouspäätöksiä 2022
|
04.08.2022
Kesäkokous 2022
|
11.04.2022
Talvikokouspäätöksiä 10.4.2022
|
01.04.2022
Esityslista talvikokouseen 10.4.2022
|
13.03.2022
Talvikokous sunnuntaina 10.4.2022
|
12.09.2021
Hirvikokouspäätöksiä 11.9.2021
|
09.09.2021
Kesäkokouspäätöksiä 2021
|