Peurajahdista jotain kokemuksia

Kylmäkoski 08.12.07, tuloksena oli urosvasa.

Kavereita oli lähdössä Kylmäkoskelle peurajahtiin. Olin ollut siitä tietoinen, mutten kovin kiinnostunut, kunnes Yrjö eräällä rusakonjäljitys reissulla ehdotti lähtemään mukaan. Hän lähtisi omalla autolla ja Koiviston Asko oli joutunut jättäytymään pois alkuperäisestä lähtijäjoukosta. Sovimme että lähden.

Lähtö oli kello 6. Sää oli kurja. Lämpötila 0-tienoilla, täällä lähtöpäässä aina Tampereelle asti oli sohjoa tiellä. Räntää oli ilmassa, sekä kova tuuli. Selvittiin kuitenkin ajoissa Pirkanhoviin. Kaikkiaan meitä oli Hintsa, Hyvösaho, Pakarinen, Laine, Parvinen ja me Yrjön kanssa. Pitkien kyläteiden jälkeen olemme perillä, jossa meitä odottelee joukko miehiä, noin kymmenkunta, mukana kolme virolaista. Päivän ohjelma tehdään selväksi ja m. Ohjeena ”ettei mahdollisesti kaadettua eläintä saa alkaa suolistaan, sen hoitavat seuran miehet”. Jostain syystä ampumaohje oli ”ampua päähän?”. Myöhemmin olen oppinut huomaamaan mainitunlaisen ohjeen vaihtelevan seuroittain.

Virolaisilta oli kaiketi jäänyt huomiotta suolistuskielto ja erään onnistuneen kaadon jälkitilanne olikin sitten sellainen, että korpit olivat pilanneet ruhon, ennen kuin noutomiehet ehtivät paikalle.

Aamupäivällä oli kaksi ajomaastoa. Tuuli oli edelleen kovaa ja vettä ilmassa. Ensimmäisessä ajomaastossa kuului laukauksia toistakymmentä; tulos taisi olla aikuinen ja vasa- ”25% onnistumisprosentti” toteaa jahtipäällikkö. Ohje oli, että ”ammutaan vain seisovaa eläintä”. Hyvösaho oli mm. ampunut kolme laukausta samaan vasaan. Tiedustelin ”tokko se koko ajan oli paikoillaan Ei, kyllä se jo vähän liikkui”. Toisesta ajosta taisi Yrjö olla ainut joka ampui vasan. ”50 metriä ja päähän”.

Käytiin välillä seurueen laavulla makkaroilla ja kahvilla. Iltapäivän puolella mentiin kyttäykseen. Minut vietiin Perälään. Paikalla oli ruokittu peuroja kauralla, kaatamalla niitä pariin kasaan maanpinnalle. Toinen kasa oli peltotiellä, n. 70 m kojus-ta ja toinen n. 50 metrin päässä sellaisella kedolla. Ihmettelin vähän ruokintatapaa, mutta oppaani ilmaisi, että ruokintapaikalla oli ollut käyttöä, koska entiset eväät olivat syöty. Koppi oli uuden oloinen, pari metriä maasta. Paikka herätti toivoa, että kohde saattaisi hyvinkin olla peurojen käyttämä. Mennessäni koppiin, totean lattialla edelliseltä kaverilta jääneen 30–06 hylsyn.

Kello oli 14.25 asettuessani koppiin. Lattia pinta-alaa on noin reilu neliö. Seinistä kolmella sivulla olivat ikkunat, liukulasein varustettuna. Istuimena oli poikittain oleva leveä lankku, jonka päällä istuttiin hajareisin. Avaan suoraan eteenpäin olevan ikkunan. Kokeilin hetken sopivaa ampuma-asentoa ja kiväärin käyttöä. Tavoitteena mahdollisemman äänetön aseen siirtely tosipaikan tullen, jonka jälkeen laitan kiväärin nurkkaan nojalleen. Luulen sen saavani sieltä ilman kolinoita. Sitten vain odottelemaan. Sade oli muuttunut ajoittaiseksi, samoin tuuli puuskittaiseksi.

Ilta alkaa vähitellen hämärtyä. En katso kelloa, mutta luu-len sen olevan jossain ½4 paikkeilla. Olin odotellessani joutunut täyttämään tyhjän kaljapullon kusella. Makkaroiden kanssa otetun oluen tuppautuessa pihalle.

Minua vähän vaivaa ikkunoiden mahdollisesti paljastavan olemassa oloni ja olen tekemässä siirtoa, vetämällä lasilevyä ampuma-aukon tukkeeksi, ettei se erottuisi muista, jotka olivat kosteudesta huurtuneita. Samanaikaisesti lasilevyn siirron kanssa huomaan liikettä tiereunasta, metsän syrjästä.

Naaraspeura oli ollut tulossa tielle, mutta pysähtyy, ilmeisesti kopilla tapahtuneen liikkeeni todettuaan. Seuraa piinaavan ajan paikallaan oloa, peuran etujalat ovat tiellä, takamus korkealla penkalla. Sitten naaras kääntyy takaisin metsään, jossa häämöttää vasan ääriviivat. Pari jää siihen metsänreunaan hetkeksi, luulen jo pilanneeni tilaisuuteni. Olen kuitenkin sopinut ottavani osan Yrjön vasasta. Se oli kuitenkin melko pieni.

Sitten peurat tulevat tielle. Odottelen ja annan niiden rauhoittua. Avaan ikkunaa, mahdollisimman hitaasti ja hiljaa. Tavoittelen kivääriäni nurkasta alan nostamaan sitä ikkunalle. Ikkunan edessä oli vahva vaahtokumipalanen, tueksi aseelle. Se kolahtaa heikosti, kun aseeni etumainen hihnalenkki kohottaa sen mukaansa ja päästää sitten putoamaan. Peurat syövät rauhallisesti edelleen, ehkä ajoittaiset tuulen puuskat sekoittavat pienet äänet. Olin jo ehtinyt miettiä, missä vaiheessa minun kannattaisi tavoitella pääosumaa. Se selviää katsellessani peurojen käyttäytymistä. Pää on pidemmän aikaa paikallaan ala asennossa, niiden tavoitellessa viljaa. Yläasennossa se on vain hetken, tarkkaillen ympäristöä.

Eläimet ovat kyljittäin minuun nähden. Nostan aseen olalle, tähystys kiikarin läpi tuo esille vain hämärän kuvan. Linssit ovat huurteesta sumeita. Olin avannut linssinsuojat koppiin asettuessani, mutta näköjään olin kosteuttanut kopin ilman märillä vaatteilla ja se oli sumentanut myös linssit. Onneksi minulla on mukana ”paskapaperiksi” tarkoitettua keittiöpyyhettä. Kuivaan linssit, tähystys onnistuu nyt paremmin, mutta kyljittäin olo ei anna hyvää mahdollisuutta onnistuneeseen laukaukseen ja ”minä en ala rääpimään, mieluimmin eläimet saavat olla rauhassa”.

Tilanne kehittyy illan hämärtyessä. Enää en pysty kunnolla hahmottamaan eläimiä tummaa taustametsää vasten. Lumettomuus tekee tilanteesta hankalan. Lopulta en enää pysty olemaan edes varma, ovatko eläimet edes siellä? Yllättäen kaksi hahmoa il-mestyy tien suunnalta pellolle, jossa vaalennut nurmi tarjoaa jonkinlaisen taustan. Eläimet lähestyvät lähempänä olevaa ruokintapaikkaa. Hetkellinen empivä pysähdys ennen viljakasaa, sitten tulo kasalle.

Vasa on suoraan päin minua. Puhdistan linssit, ne pyrkivät jatkuvasti huurtumaan ja hivutan aseeni uudelleen ampuma-asentoon. Pystyn näkemään ristikon, jonka tavoitan vasan päähän. Alan painamaan liipaisinta, ei mitään? Varmistin onkin jäänyt päälle. Varmistin pois päältä ja uusi yritys. Laukaus lähtee puristamalla, suu liekki sokaisee näön hetkeksi. Näön palatessa näen vain emän pitkät loikat pellolle. Samalla huomaan ruokintapaikalle jääneen vasan. Lähden nopeasti ulos varmistamaan saaliini. Saapuessani sen luokse, vain muutama heikko liikahdus käy enää eläimessä. Minulla on otsalappu ja tarkistelen saalista. En saa selvää osumasta, mutta siinä se kuitenkin on.

Avaan sen kurkun ja raahaan ojanpenkalle pää alaspäin valuttamaan veret pois. Sitten on aika ilmoittaa jahdin johtajalle tulos, samanaikaisesti kuuluu jostain neljä peräkkäin tulevaa laukausta. Nyt olikin aika seurustella hetki Prinssi Everstin ja Meester Hansin kanssa.

Onnistuneita laukauksia, terveisin Jukka