Monipuolista jaagaamista

Viikonloppu käynnistyi fasaanijahdilla, jatkui peurajahdilla ja päättyi kettu ja jänisjahtiin. Vauhtia ja jännittäviä tilanteita kerääntyi roppakaupalla.

Fasaanijahdista

Fasaanijahtiin tuli kutsu, joten pitihän sitä lähteä koittamaan. Laitoin Benellin vireeseen ja ponkaisin Touranilla jahtipaikalle. Porukkaa oli kerääntynyt mukavasti ja paikalla oli vanhoja tuttuja sekä uusia tuttavuuksia. Metsästyksen kautta saa koko ajan uusia tuttavia, se on varmaa!

Jahtipäällikkö kertoi laavun lämmössä jahdin kulusta ja säännöistä. Eipä niissä säännöissä mitään ihmeempiä, mutta punainen nuttu oli kuitenkin ollut tapana pitää päässä. Kyseessä kun oli kuitenkin seurajahti. Lintuja oli laskettu vapaaksi lähimaastoon ja porukka asetettiin tiukaksi saarroksi oletetun alueen ympärille. Keskelle aluetta päästettiin pari koiranohjaajaa sekä tietenkin myös koiria.

Ensimmäiseen piiritykseen piti kävellä tovin matkaa. Pakkasvaran takia alkoi pää keittämään jo hetken kävelymatkan jälkeen ja naurahdin itselleni, kun olin tullut laittaneeksi 3 aluskerrastoa ja vielä villapaidan päälle. Huh hellettä! Onneksi pari patteria taskussa helpottivat olotilaa. Koirat nostivat melko nopeasti lintuja yläilmoihin ja paukettakin riitti. Omalle kohdalleni ei tullut ainuttakaan lintua, mutta hieman kauempaa näin muutaman hienon pudotuksen. Ajattelin että näinköhän tässä käy että jään ilman saalista. Noh tilanteita tulisi vielä.

Seuraavassa piirityksessä taisi itselläni käydä hieman tuuria, sillä sain oikein mukavan paikan hieman korkeammalta mättäältä. Sieltä oli oikein hyvä näkymä pusikkoon, jonne koirat päästettiin etsimään riistaa. Eikä mennyt aikaakaan, kun yksinäinen fasaani pelmahti lentoon ja lensi minun ja viereisen passipaikan välistä. Aloitin tasaisen nakutuksen moottoriperällä. Kaksi ensimmäistä laukausta jäivät selvästi alas ja jälkeen. Pahus! Kolmannella sain kuitenkin rytmistä kiinni ja lintu tippui rättinä alas maahan.

Itse en kuullut naapurin laukausta, mutta iloisesta hihkumisesta päätellen olimme molemmat laukaisseet yhtä aikaa. Vähän jäi siis epäselväksi kummalle tuo lintu kuului, mutta sepä ei meitä haitannut. Kohta jo lensi toinen lintu ja tällä kertaa sain sen alas yhdellä paukulla. Näin saatiinkin Vennalle (saksanseisoja, josta on jo näillä sivuilla kerrottu useita tarinoita) mukava hakukeikka, sillä lintu tippui ikävästi melkoiseen ryteikköön. Vennaa ei tarvinnut montaa kertaa käskeä, kun se jo tuli iloisesti juosten fasaani suussa isännän luokse. On se mahtava koira. Tuollasen kun joskus osaisi (ja jaksaisi) itsekin kouluttaa.

Kolmas piiritys alkoi jo tutulla kaavalla. Heti kun koirat pääsetettiin liikkeelle lensi aivan passipaikkani ylitse fasaani. Annoin Benellin laulaa ja tällä kertaa taisi olla onneakin mukana, sillä ampuma asentoni ei ollut mikään loistava, ja sain linnun kiinni vasta kolmannella laukauksella. Koitin seurata tippuvaa lintua tarkasti, jotta osaisin neuvoa Vennalle oikean suunnan jahdin päätyttyä. Lintu kuitenkin oli päässyt melko pitkälle ja Vennalla menikin tovi ennen kuin se löysi sen risukon pohjalta. Mutta löysi kuitenkin.

Tässä välissä kävimme laavulla hieman syömässä eväitä ja jakamassa kertomuksia jahdin tiimellyksestä. Se voitiin todeta että koirat olivat toimineet hyvin, vaikka lunta olikin tullut melkoisesti.

 

Viimeinen piiritys ei alkanut lupaavasti. Harmillisesti koira pöläytti lentoon kaksi fasaania yhdellä kertaa. Olimme myös ajautuneet naapurin kanssa ehkä hieman liian etäälle toisistamme ja linnut löysivät sopivan kolon meidän välistä ja pääsivät karkuun. Tällä kertaa lähti 3 laukausta turhaan ilmoille. Seuraavakin tilanne tuli hieman hankalasti juurikin passimiesten välistä. Koukistelin rytmikkäästi moottoriperälläni ja miltei jo toivoin osuvani. Viimeisen laukauksen jälkeen lintu liiti kaartaen seuraavan passimiehen taakse. Päätimme kerätä pari miestä oletetun laskeutumispaikan ympärille ja pöläyttää fasaanin uudelleen lentoon. Yllätys oli kuitenkin suuri, sillä lintu löytyi täysin hengettömänä juurikin siltä paikalta, johon sen oletinkin laskeutuneen. Joskus sitä vaan on tuuria (tai taitoa).

Ilmoille lensi vielä yksi fasaani, jonka lentoreitti osui suoraan kohdalleni. Hieman epävarmana kahden edellisen tilanteen huonosta osumatarkkuudesta johtuen seurasin lentoa hieman pidempään ennen kuin koukistin sormeani. Tällä kertaa lintu tipahti hienosti maahan yhdellä laukauksella. Taisipa naapuripassissa jo vähän naurattaakin. Oli se jo ehkä vähän liiankin hyvää tuuria. Tästä joutuisin varmasti maksamaa vielä myöhemmissä jahdeissa (ja näin kyllä kävikin, mutta siitä myöhemmin).

Kiitimme jahdin järjestäjiä hyvin järjestetystä jahdista. Kiitokseksi saimme mukaamme myös pari fasaania. Itse hyppäsin autoon ja kaasuttelin tornille. Riistapellolla ei ollut näkynyt liikettä jo useampaan päivään joten odotuksen eivät olleet korkealla. Onneksi näin, sillä mitään tapahtumia ei illan aikana ollutkaan. Seuraavaksi maate ja aamulla kohti uusia kokemuksia.

Peurajahdissa

Lähdimme aamuvarhain peurajahtiin pienellä porukalla. Odotukset olivat korkealla. Kaverit kuitenkin huomauttivat minua jopa liian hyvästä tuuristani eilisellä fasaanimetsällä ja epäilivät etten tulisi saamaan saalista laisinkaan. Paikalle päästyämme, paikallinen jahtipäällikkö piti luennon mitä sai ampua ja mitä ei. Hinnatkin tulivat tarkasti selville. Suurin sallittu sarvipää olisi sillä kertaa ollut korkeintaa 2 piikkinen tyvipiikeillä varustettu peura. Lehmät ja vasat olivat sallittuja.

Itse kömmin pellon reunalle kyhättyyn koppiin siinä klo 14 maissa. Tuikkasin 308:n piiput ulos kyttäyskopin räppänästä ja jäin odottelemaan eläimiä. En ollut kerennyt edes avaamaan eväspussiani kun jo ensimmäinen laukaus kuului tovin matkan päästä. Kohta jo tulikin tekstaria että "oma kiintiö oli jo täysi". Näin siis muilla. Laukauksia sateli hiljalleen ja noin klo 16 mennessä koko porukka oli saanut saalista. Tai ainakin melkein. Meikäläisen passipaikalla ei ollut mitään liikennettä. Jossei nyt lasketa paikallista traktorimiestä, joka piti minulle seuraa 3 tunnin aikana säännöllisesti 15 minuutin välein.

Noh, leuka pystyy ja kohti uusia pettymyksiä ajattelin ja kömmin seurakaverin autoon. Ehkä sitten joskus toisella kertaa. Kotona odotti lämmitetty lahtivaja, jonne veimme erätovereiden saaliit roikkumaan. Tästä jatkettaisiin sunnuntaina.

 

Jänistystäkö vaiko kettujahtia?

Sunnuntaiaamu aloitettiin melko myöhään. Sain itseni ylös vasta klo 10 paikkeilla. Porukka oli aamusta löytänyt ketun jäljet joen lähistöltä ja radioliikenne oli kiivasta. Kävin kaverin kanssa tutkimassa ensin läheisiä jäniksen jälkiä ja kuuntelimme samalla radiosta kettumiesten keskusteluja. Lupaavat jäniksenjäljet löydettyämme päätimme kuitenkin osallistua kettujahtiin, sillä Ultrapointin mukaan koira lähestyi haukkuen juurikin meidän suuntaamme. Hetken aikaa kettua passitettuamme teki koira hukan ja menimme laavulle makkaran paistoon.

Lopulta koira taisi jo hieman väsähtää, sillä se oli ollut pitkässä ajossa jo edellisenäkin päivänä. Repolainen veti pidemmän korren tällä kertaa.

Siltä istumalta päätimme koittaa jussin huijausta. Päästimme Kauhun jäljille ja kävelimme passiin. Iso osa porukasta oli vielä kettujahdin pauloissa, joten meitä ei ollut kuin kolme miestä jänispassissa. Kauhulta taisi mennä noin minuutti kun se alkoi hakkua. Tästä meni vielä kaksi tai kolme minuuttia kun jo kuului ensimmäinen laukaus. Sitten perään vielä kaksi laukausta, jonka jälkeen radiosta kuului ilmoitus "rusakko napattu". No huh huh! Tuli kyllä ennätys. Siitä kun koira päästettiin autosta jäljille ja vemmelsääri oli kannossa meni aikaa korkeintaan 5 minuuttia. Onse vaan kova jänismies tuo meidän Asko.

Viikonlopun saldo oli siis kokonaisuudessaan 18 fasaania, 6 peuraa ja yksi rusakko. Ei hassumpaa. Suuri kiitos kaikille, jotka olitte aktiivisesti mukana viikonlopun jahdeissa. Ilman teitä ei tämä olisi ollut mahdolllista.

Seuraavaksi on hankittava lihamylly...