Peurakytiksellä 23.1.2012

Pakkasta oli hyvästi toistakymmestä astetta, kun asettauduin peuranpyyntiin. Omille jäljilleni palasin. Eläkeläisillä on kiireitä ja sitten täällä pohjanmaalla on sellanen tapa, että miehet nukkuu vaimojensa vieressä…vielä on opittavaa.

Meillä oli  käytämättä puolikas lupa, siis vasan saa ampua, olimmehan viime porukkajahdissa kaataneet yhden vasan. Meillähän on ainoastaan yhden peuran kaatolupa käytössä.

Meidän kyttäyskopissa ei ole lämmitystä, joten olin viritellyt Meukov-pullon peltiseen säilytyskuoreen tuikkukynttilöille polttopaikan. Purkin pohjalle olin laittanut hiekkaa ja tämän yläpuolelle aukon, josta sai tuikut sisälle (3 kpl) ja purkin yläreunassa oli rivi 10 mm reikiä. Tämä viritys sylissäni istuin kopissa. Ei riittävän tehokas, mutta kivasti pysyi kädet lämpiminä ja nousihan hivenen lämmintä päin pläsiä. Samalla pikku lämpö helli  ”kellosepän vehkeitä”. Valoa ei tullut ympäristöön häiritsevästi.

Olin istuskellu reilun kaksi tuntia, kun peuraemä vasan kanssa tuli varovasti riistapellolle. Kovin oli varovainen ja kohta ne jo karkkosivat palan matkaa. Ihmettelin, että mikäs nyt. Minusta niiden ei olisi pitänyt tietää mitään. Kunnes havaitsin, että lisää peuroja saapui pellolle. Kaikestaan kuusi kappaletta ja ne alkoivat kaivamaan rehukaalia lumen seasta.

Sain vasan tähtäimeen, mutta oli niin pimeätä, että oli pakko tähdätä lavalle. Ja siihen, hivenen ylös myös osuin. Samalla tyhjeni riistapelto. Könysin kopista kaatopaikalle ja otsalampun valossa pistin peuran vasan.

Oli taas kerran lykästänyt.

Metsän Tapiolle kiitokset ja mulle kaatoryyppy.
 

Alkoi parinsadan metrin veto. Ekaks jahtitarpeet alas kopista ja menoksi.

Kohta sitä oltiin auratun tien päässä, siis hiace paikalle ja viestiä jahtipäällikölle.
Lupa oli käytetty.

Sitten alkoi arki, yötä myöten. Itsekullakin on paikat enemmän tai vähemmän hyvät siivota elukka. Nylkeä ja suolistaa. Pihapiirikin olisi saatava pysymään siistinä, ainakin näkemäalueet. Siis peura tikkaisiin sopivan tukevaa kuusta vasten ja otsalampun kanssa homma kondikseen.  Sisältä huuhtelu pienellä vesimäärällä ja ruho oli valmis manalaan.

 
Koska pakkasta oli napsakasti, oli pinta hetkessä kuiva. Siirsin ruhon viileään, niin ettei se päässyt jäätymään.

Kun ruho oli riippunut reilun vuorokauden pienin sen.

Vasan paloittelu on sillei helppo, että takapotka saa jäädä kokonaiseksi. Ainoastaa  suoli- ja sääriluu pois .

Koska selkä- ja sisäfile ovat kovin pienet, kannattaa ne jättää paikoilleen ja tehdä ”T-luu”-pihvejä. Ts. fileitten tuntumasta leikataan kylkiluut poikki ja sit pätkitään selkärankaa pikku siivuiksi. Selkäranka leikkautuu yllättävän hyvin terävällä lihakirveelä, useimmiten ronskilla painalluksella tulee valmista.

Etulavat kannattaa myös jättää kokonaisiksi, luun kanssa, mikäli ne on ehjät. Moni kyllä tykkää tehdä niistäkin jauhelihaa, kylkien ja niskan kanssa.

Rasvattoman vasan kyljestä kantsii kokeilla tehdä keittolihatarpeita, niin että on kylkiluita mukana. Luu antaa keittoon kivasti makua.

Ei, ei jahti, jahtitapahtuma ole vielä päättynyt. Se päättyy vasta ruokapöydässä ja toivonmukaan miellyttävässä seurassa.

T-luupihvit voi jokainen maustaa mieleisekseen. Joku vetää pintaan hivenen Dionin sinappia ja mustaa pippuria. Antaa kuumat pannulla voissa ja laittaa tekeytymään tiiviiseen kulhoon. Liraus punkkua pintaa. Vähän ennen tarjoilua säädetään kermalla maku kohdalleen Eikä sitten laiteta liikaa ettei maku bliisuunnu.

Muusi toimii pihvien kanssa. Se tehdään potuista, porkkanoista ja lantusta. Muusataan pulkilla, siis ei vaahdoteta vatkaimella ”hattaraksi”. Muusiin saa jäädä kokkareita. Tämä on riistaruokaa.  Muusin sakeus säädetään reilulla voisulalla, jossa on kuullotettuna sipulia ja jonnimoinen kokkare hunajaa.  Sakeuden säätöön ei tarvita ,eikä saa käyttää, keitinvettä. Voisulalla se tulee kohdalleen kun sitä on riittävästi. Suolalla säädetään maku kohdalleen. Mitähän tästä reseptistä sanoo alan ammattilaiset saati terveysterroristit?

Joku tykkää syödä tämän riistaherkun piimän, toinen tumman Sandelsin ja minä punkun kanssa. Riista vaatii aina parasta.

Hyvää se on